Reportaasi

Pariisi päivässä

Juna kulkee kiskoilla, aurinko paistaa sisään ikkunasta, on ihanan hiljaista. Ohi vilisevät maalaismaisemat, talot, kirkot ja joet. Juna ajaa tunneliin... Korvat menevät lukkoon. Ihanan hiljaisuuden rikkoo italialaisten rääkyvät huudot ja parkaukset.

 Olen matkalla Pariisiin seuranani paras ystäväni, Roosa, sekä tusina italialaisia vaihto-oppilaita. Aikaisen herätyksen takia kaikki ovat junassa kuin zombeja, hidasliikkeisiä, mutta vaarallisia. Valmiina syömään aivosi, jos erehdyt tekemään yhdenkin väärän liikkeen. Taisi tulla selväksi, että en ole aamuihminen, kuten ei moni muukaan tässä junassa taida olla. Päättelin tämän murhaavista, juuri heränneistä, italialaisia tuijottavista silmäpareista.

Aamuinen Champs-Élysèe. Kuva: Satu Meronen

 Pariisi on yhtä hehkeä kuin aiemminkin, vanha, tyylikäs ja kaunis. Toisaalta moderni, tunkkainen ja epäsiisti, riippuen mistä suunnasta katsoo ja miten katsoo. Taipaleemme alkaa maailman kuuluisimmalta avenuelta, Champs-Élyséeltä. Kadun varrella sijaitsee tusinoittain liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Pistäydymmekin yhteen pieneen ja kotoisaan, erittäin ranskalaistyyliseen, kahvilaan. Kuuman kupposen äärellä kertaamme päivän ohjelman, jaamme metroliput ja vaihdamme numeroita. Kuuma kahvi virkistää merkittävästi, yksi toisensa jälkeen virkistymme ja alamme puhkua intoa.

La tour-Eiffel.
 Kuva: Satu Meronen

 Kahvilasta lähtiessämme jokainen huikkaa pirteän ”Au revoir!” kahvilan myyjälle vilistäessämme ulos ovesta. Askeleet ovat nyt varmemmat ja tahti on nopeampi, kuin aiemmin. Ilmassa tuoksuu kevät ja puhe kaikuu kadulla kävellessämme kohti Eiffel-tornia. Takorautarunko kohoaa kadusta kaikessa ylpeydessään ja kauneudessaan. Rungon kiemurat ja silmukat hivelevät silmiä, tuhansia silmiä, koko alusta vilisee erimaalaisia turisteja. Kaiken ruuhkan ja ahtauden keskellä onnistumme löytämään loistavan kuvauspaikan ja näin ryhtyvät paparazzit töihinsä. Noin 5 000 kuvaa ja kirosanaa myöhemmin päätämme jatkaa matkaamme kohti Louvrea.

Louvren museo kevätauringon alla. Kuva:Satu Meronen

 Aurinko heijastuu kauniisti sileän lasin pinnasta. Lasipyramidi suorastaan säihkyy Pariisin kevätauringon alla. Ilmassa on paljon ihastelevia ilmeitä ja nauravia suita, kun turistit yrittävät ottaa kuvaa, jossa he nipistävät lasipyramidin huippua. Itse olen kiinnittänyt katseeni itse museoon. Rakennus on vanha palatsi, todella suuri ja erittäin koristeellinen. Haluaisin mennä sisään ja uppoutua museon maailmaan, mutta se ei sovi päivän tiukkaan aikatauluun. Jätän haaveilut sikseen ja juoksen muut kiinni. Olemme matkalla katsomaan Pariisia uudelta suunnalta, ylhäältä, Sacré-Coeuriltä.

Ihmisvyöryä Sacré-Coeurillä. Kuva: Satu Meronen

 Ah, Sacré-Coeur ja sen ympärillä hääräilevät taiteilijat. Pensselit, kynät ja kädet huitovat erilaisten taidemuotojen parissa upean kirkon ympärillä. Olen keskittynyt katsomaan Pariisia yläpuolelta. Räpsin pari valokuvaa, säädän valotusta, sama toistuu useaan otteeseen, kunnes kuulen tutun äänen. Maailmanmatkaajana olen käynyt muissakin maissa kuin Ranskassa, esimerkiksi Egyptissä. Takaani tuleva ääni kuuluu egyptiläiselle tutulleni, jonka tapasin 4 vuotta sitten ollessani lomailemassa Egyptin auringossa. Iloisen jälleennäkemisen merkeissä saan lahjaksi hauskan, hieman vääristävän, karikatyyrin itsestäni Pariisissa. Kaikkea voi sattua Pariisissa, varsinkin kun Moulin Rouge häämöttää kadun toisella puolen.

Punainen tuulimylly Pariisin uumenissa.
Kuva: Satu Meronen

 Punainen mylly ja maalatut ilotytöt seinillä, Moulin Rouge. Yllätyin paikan sijainnista, ei kovin kaukana Sacré-Coueriltä, mutta hieman jopa piilossa kaupungin syövereissä. Paikan punainen väri on silmiinpistävän kirkas, ja tuhannet mielikuvat valtaavat päämme. Sirkustyyliset asut, musikaalit, höyhenet ja nätit tanssijatytöt. Mielessäni kuvittelen paikan noin sata vuotta sitten, kuinka erilainen ilmapiiri siellä mahtaisi vallita. Miltä ihmiset näyttäisivät tullessaan ulos ja mistä he puhuisivat. Sillä hetkellä ihmisiä tulee ulos. He näyttävät iloisilta, myös vähän hämmästyneiltä, ehkä he kokivat jotain suurenmoista punaisen tuulimyllyn uumenissa.


 Matka juna-asemalle tuntuu pitkältä, uuvuttavalta ja kaikelta muulta kuin kiinnostavalta. Olemme lopen uupuneita, mutta emme haluaisi lähteä vielä. Pariisin tutkimiseen ja sen tarjoamiin elämyksiin ei riitä yksi päivä, tarvitsisimme ainakin viikon! Tyydymme kuitenkin kohtaloomme astumme junaan kohti maaseutua, samojen tunneleiden ja lukkoon menneiden korvien tuskanhuutojen läpi. Tällä kertaa olin onneksi puoliunessa, korvanapit korvissa ja Céline Dion soimassa taustalla. En olisi voinut olla tyytyväisempi tai uneliaampi.

Mitä toivon lukioliikunnalta viestinnän opiskelijana?

Lukioliikunta on mahtavaa!

Itse olen nauttinut lukion liikuntatunneista. Ne ovat paljon mukavampia, kiinnostavampia ja ryhmähengeltään parempia, kuin yläasteen pakonomaiset tunnit. Kuten jo mainitsin tunnit ovat kiinnostavia, lajit ovat hauskoja ja erilaisia. Kuten kokeilemamme kuplajalkapallo, se toi mukavaa "extremehenkeä" lukion liikuntatunnille.
 Tunneilla tulee sopivasti vaihtelua eri lajien välillä. Jos tässä haluaisi jotain parantaa, niin antaisin opiskelijoiden päättää enemmän lajeista. Näin voitaisiin kokeilla mieluisia ja uusia innostavia lajeja. Tunnin kulkuun voisi myös kiinnittää eniten huomiota. Liikuntatuntien tulisi olla pidempiä, että alku- ja loppuveryttelyt ehdittäisiin tehdä porukalla. Tähän voisi myös kehitellä vuorosysteemin, jossa jokainen vuorollaan saa pitää alku- tai loppuveryttelyt.
 Opiskelijoiden tulisi ottaa entistä enemmän vastuuta omasta liikkumisestaan. Esimerkiksi alku- ja loppuveryttely systeemi voisi olla täysin opiskelijoiden omalla vastuulla, ja tämä suoritettaisiin ennen/jälkeen varsinaista tuntia. Arvostelussakin voitaisiin tällöin painottaa opiskelijan vastuuta, ahkeruutta sekä suunnittelukykyjä. 
 Kaiken kaikkiaan mielestäni lukioliikunta on mukavaa, kannustavaa ja ihana tauko pänttäämisestä. Olenkin harkinnut ehkä ottavani lisää liikuntaa lukkariini, tuleehan siitä aina hyvä olo ja mieli. 

Kokeilemassa kuplajalkapalloa liikuntatunnilla. Kuva: Noora Sillgren

Arvio

The Game of Thrones  

Pääosissa: Sean Bean, Richard Madden, Kit Harington, Isaac Hempstead-Wright, Michelle Fairley, Jack Gleeson, Lena Headey, Nikolaj Coster-Waldau, Peter Dinklage, Emilia Clarke

K-16/ Esitetty ensimmäisen kerran Suomessa: 12.01.2012 (YLE TV2)

Katsottavissa: Sarja alkaa alusta YLE TV2:lla 13.11.2014 alkaen

Kuvan lähde: ruudun kaappaus

 Kirjaan Tulen ja jään laulu (A song of Ice Fire- George R.R. Martin) pohjautuva tv-sarja on hyytävän jännittävä fantasiaseikkailu. Sarja kertoo Westerosin maanosan aatelissukujen vallan kamppailusta. Sarjan pääosissa ovat suvut Stark ja Lannister, jotka käyvät kiivasta kamppailua, juonimista ja sotaa toisiaan vastaan.

 Sodan syöksinnän sivussa Westerosin pohjoisosassa sijaitsevan jäämuurin takaa ovat muutamat henkiin heränneet vanhat, kylmät ja julmat taruolennot murtautuneet seinän toiselle puolen. Seinän vartijat, "Yövartion" miehet, yrittävät parhaansa mukaan pitää olennot aisoissa ja Westerosin turvassa, mutta he eivät tiedä mikä heitä odottaa jäämuurin toisella puolen.

 Kaiken sodan ja kaaoksen keskellä pelataan Valtaistuinpeliä (The Game of Thrones). Mukaan peliin liittyykin pian mystinen Daenerys Targayen, "Lohikäärmeiden äiti"("The Mother of Dragons"), joka aikoo periä valtaistuimen itselleen hinnalla millä hyvänsä.

 Sarja on otettu todella hyvin vastaan, niin fantasiafanien kuin kriitikkojen taholla, ymmärrän kyllä miksi! Sarjaa on tähän asti ilmestynyt jo 4 tuotantokautta (5. tuotantokausi työn alla). The Game of Thrones on todellinen mestariteos; puvustus, lavastus, kuvaus ja muu rekvisiitta on aivan uskomatonta. Puhumattakaan käsittämättömän upeista näyttelijä suorituksista. Sarja on todellakin ansainnut kaiken saamansa suosion.

Katso virallinen traileri 1. tuotantokaudesta:

https://www.youtube.com/watch?v=BpJYNVhGf1s

Montaasi